Siirry pääsisältöön

Tekstit

Blogitekstit

Keittiö- ja laattapaniikki

Se oli yksi itkunsekainen maanantai. Viikonloppuna olin huomannut esitellessäni meidän kylppärin laattoja anopille, että yksi laatta oli totaalisen väärä. Pakkaus, koko ja merkki täsmäsivät, mutta muuten laatat olivat aivan jotain muuta kuin olimme tilanneet. Meille tuli laatat ABL:ltä. Viikonlopun jälkeen, kun sitten soitin liikkeeseen, eipä sieltä muuta osattu sanoa kuin että melkein samanniminen laatta on mennyt sekaisin toisen kanssa. Selviteltiin rahteja ym, mutta nopein tapa olisi kuitenkin liikkeen kautta tilattuna. 10 päivää myöhemmin oikeat laatat olivatkin jo saapuneet! Toimitus työmaalle piti olla vaikka henkilöautolla ASAP, kun laatat saapuvat, mutta ei ollut ilmeisesti mennyt varastomiehille viesti tarpeeksi selkeästi perille. Jouduin siis ajelemaan ABL:n varastolle noin viidettä kertaa sillä viikolla - toinen laatta oli loppunut auttamattomasti kesken useaan otteeseen ja lopulta kävin itse hakemassa ne viimein Italiasta saapuneet laatat, kun ei toimitusta kuulunut. Ehdi

Viimeisimmät blogitekstit

Meistä tuli muurareita(kin)

Lattiaa ja lämpöä

Ekovillapuhallus

Hengissä ollaan!